Ennakko: VPS-FC Honka | Uutiset

Hongan ja VPS:n avausosa Tapiolassa oli tasainen kamppailu, jossa molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Ottelun ainoa maali nähtiin 85. minuutilla, kun Peter Michael viimeisteli voiton vaasalaisille.

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää toteaa Honka-pelin olleen äärimmäisen tasainen,ja kertoo, kuinka lopputulokseen on oltava tyytyväinen.

– Ottelu Honkaa vastaan oli todella tasainen, ja niinkin vaikea kuin osaisimme odottaa. Honka on todella hyvä ja laadukas joukkue, joka pystyi tuottamaan meille juuri niitä ongelmia, joita tiesimme sen tekevän meitä vastaan.

– Täytyy olla tyytyväinen tulokseen, ja pelin lopulla mietimme jo, että tasapelikin olisi ottelusta hyvä tulos. Saimme kuitenkin tehtyä voittomaalin, ja sitä kautta saimme hyvät asetelmat sunnuntain ratkaisevaan otteluun.

Honka lähtee pienestä takaa-ajoasemasta huolimatta kovalla itseluottamuksella haastamaan europaikasta sunnuntaina.

– Tulossa on hieno ottelu. Voimme jälleen antaa ihan kaikkemme mitä meiltä löytyy. Haluamme todella voittaa. Näytimme keskiviikkona kuinka hyvä joukkue olemme, meillä oli silloin tarpeeksi paikkoja voittoon. Toivottavasti sunnuntaina käy paremmin, toteaa Hongan keskikentän Florian Krebs.

Sillanpää ennakoikin Hongan astuvan sunnuntaina kentälle suurella energialla. Sillanpään mukaan Honkaa vastaan on pelattava rohkeasti, jotta vieraat eivät saa liikaa otetta pelistä.

– Honka tulee takaa-ajoasemassaan päälle kovaa, eikä joukkueella ole mitään hävittävää. Meidän pitää uskaltaa olla rohkeita sekä aktiivisia, emmekä saa passivoitua ja lähteä suojelemaan johtoamme liikaa. Muuten illasta tulee meille pitkä.

– Koska Honka onnistui luomaan meille ongelmia, meidän tulee hienosäätää puolustuspeliämme hieman sunnuntain otteluun, jotta pystymme pitämään heidät poissa vaarallisilta paikoilta. Mielestäni annoimme Hongalle muutaman paikan liikaa ensimmäisessä osaottelussa, Sillanpää huomauttaa.

Honka ja VPS ovat kohdanneet tällä kaudella jo neljästi aiemmin. Syyskuun 3-0 VPS:n voittoon päättynyttä ottelua lukuun ottamatta kamppailut ovat olleet erittäin tasaisia. Avausottelu päättyi 0-0, kesäkuussa Honka voitti kotonaan 1-0 ja VPS keskiviikkona samoin lukemin. Tiukkaa taistoa on siis odotettavissa myös sunnuntaina.

Erotuomari Hyytiä Joni
AET 1 Nykänen Sami
AET 2 Leppänen Veli-Matti
4.ET Viljanen Petri

Eurolopputurnauksen 2. finaali VPS – FC Honka Lemonsoft Stadionilla sunnuntaina 5.11. kello 16.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.



https://www.veikkausliiga.com/uutiset/2023/11/04/ennakko-vps-fc-honka

Related Posts